8.3.2016

Arabian rannassa

Käytiin sunnuntaina Arabian rannassa. Siellä niin vanhan kaupungin lahdella. Syy siihen, miksi sinne menimme, oli yksinkertaisuudessaan katsella mahdollista työ/showroomitilaa. Käytyäni Lahdessa ystäväni studiotiloissa, herätti se minussa sen unelman tahi haaveen vastaavanlaisista tiloissa täällä. Ymmärrän toki, ettei niitä välttämättä meillä ole tarjolla ja jos on, niin hinta on jotakin ihan muuta. Mutta yrittänyttä ei laiteta.





Vanhaa ja rouheaa varmasti löytyisi Arabiastakin, kivan näköistä rakennusta ja olin kuullut, että jotakin uudistusta alueelle tulee. Valitettavasti ne hinnat karkaa pienyrittäjän käsistä. Tiesinhän tuon jo kysyessäni. Ei ole mitään järkeä ottaa tässä vaiheessa sellaista riskiä, ettei tuotto korvaa menoja. Toivotaan, että joku päivä on vara toteuttaa unelmaansa. Sitä kohti.




Siinä samalla käytiin Iittalan outletissä ja Pentikillä. Kivasti oli laitettu designkortteliin myymälät. Siellä kierrellessä oli kiva haaveilla. Se nyt kuitenkin on vielä ilmaista. Valitettavasti Finlaysonin myymälä oli sulki. Juuri se, mitä olisin eniten halunnut tutkia.




Kevään värimaailmaa niin astioissa kuin tekstiileissä oli esillä. Ilokseni sain huomata, että raikkaita värejä oli tarjolla. En ole mikään Pentik fani, mutta sain huomata, että siellä varsinkin kuosit ja astiat puhutteli eniten. Raikasta ja kaunista.




Paikkana Arabian ranta olisi mahtava. Koko se miljöö on innostava ja taas kerran, vanhat rakennukset ovat houkuttelevia. Mut enemmän designii taas kaipasin. En sit tiedä, nyt oli pyhä, et onko siellä arkena enemmän paikkoja auki ja kerroksissa jotakin. Missä loistaa poissaolollaan suomalaiset huonekalut ja valaisimet? Arabian rannasta voisi tehdä suomen muotoilun, taiteen ja designin keskuksen. Sinne niin kaikki saman katon alle, vuokrat pienyrittäjille kohtuullisiksi, mainonta ja markkinointi kohdilleen, niin siinä meillä olisi oivallinen kohde esitellä osaamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätit jälkesi!