24.7.2016

Tertin Kartano

Käytiin kotimatkalla Tertin Kartanossa siinä Mikkelin kuppeessa. Niin satoja kertoja tästä ohiajaneena, täytyy tunnustaa, että tämä oli minulle ensimmäinen kerta kartanolla. Mutta ei varmasti viimeinen. En oikein tiedä, miksi en ole paikkaa aikaisemmin löytänyt.

Kauniita yksityiskohtia


Tertti on todella hurmaava, hienosti laitettu ja pidetty matkailijan virkistäytymiskeidas. Kartanon rakennukset ja pihapiiri ovat todella kauniit ja huomaa selvästi, että yksityiskohtia on mietitty ja rakkaudella laitettu. Kiinnitän juuri tämmöisiin asioihin huomiota matkoillani.

Herkkupuodin valaisin

Pihan parkkipaikat olivat aika täynnä ja ensin ajattelin, että hirvittävät ihmismassat tekevät pikaisesta pysähdyksestämme tunnin jonotuksen. Mutta ei, lounaskahvilan puolella oli todella herkullinen seisovapöytä tarjolla ja ruoka tuli siinä samassa. Näppärä ja hyvä palvelu pelasi kassalla, ja sait kuitenkin syödä hyvää, lähellä tuotettua kotimaista ruokaa. Nyt on vaan pakko verrata yleisesti matkalla käytettyä tankkauspaikkaa aabeeceetä. Siellähän ne vasta jonot ovat ja ruoka on sitä maistumatonta mössöä. Miks enää mennä moiseen, jos tarjolla on paljon parempaa?

Raikas

Kartanolla viihtyi pidempäänkin ja olisin mieluusti syönyt myös heidän kartanon ravintolassa, mutta se jäi ajan puutteen vuoksi seuraavaan kertaan. Mutta tarjolla siis kahvilassa kunnon lounas ja ah, ne kaikki ihanat leivonnaiset ja piirakat. Hinnat kohtuulliset ja vielä kerran korostan, että tavalliseksi lounaaksi ruoka oli todella hyvää. Varsinkin jälkkärinä tarjottu yrttisokerikakku, oih.

Sisustustavaraa

Alueelta löytyy myös herkkupuoti, joka oli todella kivasti ja harkiten laitettu. Kartanon omia herkkuja, Italiasta tuotettua tryffeliherkkua ( lähti mukaan pastaa, öljyä ja suolaa ) suosittelen. Jonkun verran sisutustavaraa ja kauniita astioita. Astuttuani sisälle vanhaan hevostalliin, ensimmäinen reaktioni oli Wauh! täältä on pakko ostaa jotakin. Niin oli houkuttelevasti ja kauniisti kaikki esille laitettu.

Vanhassa hevostallissa

Pihapiiristä löytyy myös muotishop. Sitä hieman ihmettelin, minusta se sovi tunnelmaan, mutta ymmärrän toki, että rouville tällainen voi olla kiva tutustumisen kohde kesälomareissulla. Samassa yhteydessä on myös retroshop, joka taas oli oikein kiva kohde ja sieltä mukaan lähti 6 kpl:tta lasisia alkupalalautasia, hintaan kuusi euroa. Ei paha. Valikoima ei ole suuren suuri ja olenkin sitä mieltä, että tätä osastoa voisi laajentaa ja näin tarjota turistille mahtavia "löytö" mahdollisuuksia.

Muotishop

Retroshop

Tertin Kartanosta tuli joka kesäinen käyntikohde. Kartanossa voi kuulemma myös yöpyä ja majoitus on tasokasta laatua. Miks ei, joku kerta voisi olla ihan yökylässäkin. Suosittelen kohtaamaan!

23.7.2016

Kuopijoon, Kuopijoon!

Myönnettäköön heti näin alkuun, että tässä postauksessa on kotiseuturakkautta ja siksi ehkäpä hieman puolueellinen. En tiedä, vuosi vuodelta Kuopio vain komistuu ja minun mielestä se on Suomen hienoin kaupunki.

Savolainen taivas. Viärä tahi kiero.

Kuopiossa kaikki on kaunista

Yksin mut ei yksinäinen

Taidetta Valkeisen Lammella


Käyn Kuopiossa kerran vuoteen kesällä. Okei, talven loskat jää välistä ja onko silloin mikään suomalainen kaupunki kaunis. Talvinen luonto kyllä, mutta loskaisen, harmaa ja pimeä kaupunki ei kauheesti paljon mieltä ylennä. Mut joo, ei ole tarkoitus mainostaa talvea vaan upeaa syntymä/kotikaupunkiani. Joka kerta käydessäni, löydän Kuopion uudelleen. Katson sitä aina uusin, avoimin silmin. Ja yllätyn. Joka kerta näen jotakin uutta minulle. Vaikka se voi olla vanhaa ja nähtyä, mutta nyt sitä katsoo uusin silmin.

Valkeisen puisto

Varjoja menneisyydestä

Laivat siellä huuteloo

Kvaak


Nyt asustelimme Kuopion Lahdella, siinä ihan Kallaveden ja Väinölänniemen äärellä. Aamuiset lenkit ja uinnit kävimme "Vänärillä" ja voiko enää kauniimpaa järvimaisemaa olla. Ja aivan keskustan tuntumassa. Itse asiassa Kuopissa kaikki on lähellä ja se viehättää minua. Onkohan siellä ollenkaan liikenneruuhkia, hmmm, hyvä kysymys.

Oksainen poika

Löydä minut

The Possu


Kuopion Tori, sen mittavan mullistuksen jälkeen, on herännyt uuteen kukoistukseensa. Virkeä ja viriili tori on ehdottomasti se paikka missä kannattaa käydä. Nauttia Hanna Partasen lihapiirakat tai munkit tai molemmat. Ostaa muikkukukko ja pällistellä muuten vain runsasta tarjontaa. Savolainen lupsakkuus tarttuu turistiin ja elämän kiireettömyys pysähdyttää nauttimaan.

Kympistä alas

Vanha duunipaikka

Siskoni mun


Tavakseni on tullut käydä lapsuuteni maisemissa Niiralassa. Tuttuja paikkoja muistoja täynnä. Valkeisen Lampi mykistää kauneudellaan ja hyvin hoidetuilla puistoalueillaan. Annan kymmenen pistettä kaupungille siitä, että sitä on jälleen rakennettu hyvällä maulla ja uusi kohtaa vanhan tyylikkäästi. Kaupunkiin on hauska ja helppo tutustua kävellen tai esim. pyöräillen. Keskustan vanhat puutalokorttelit ovat kokemisen arvoiset, menneen ajan tuulahdus.

Talo kaupungin

Velmies 

Tuasko ne kuvvoo


Kuopio ei ole jämähtänyt paikoilleen. Se on ilo huomata. Kivoja kohteita huru mykke, enkä niitä kaikkia ala tässä luettelemaan. Ne on jokaisen koettava ja löydettävä itse. Menkää ihmiset Kuopijoon, siellä on kaikki. Lukuisat hyvät ruokaravintolat, satama-alue, tuomiokirkon puisto, vänäri, tori, puijon torni, saaristo kaupunki ja mitä vielä. Kuopiossa viihtyisi pidempäänkin. Sanoinkin toverille, että kyllä voisin hyvin kuvitella itseni paluumuuttajaksi. Pikku prinssin sanoin: "On mentävä riittävän kaus, nähdäkseen lähelle." I love Kuopio.

22.7.2016

Sahalahti Resort

Sahalahti Resort Puumalassa oli positiivinen yllätys. Kaukana takana ovat ajat jolloin suomalaiset majoituspaikat olivat mitä olivat. Sahalahti oli siisti, toiminnallinen ja kauniilla paikalla. Koko Puumala on tunnettu kauniista järvimaisemista ja matka taittuikin mukavasti ihaillen niitä. Juuri sellainen oivallinen kesälomakohde ja miks ei talvinenkin.

Opastein viitoitettu

Vanhasti uutta

Herkkänä

Yövyimme hotellin puolella Kalle "sviitissä." Huone oli siisti ja suht rauhallinen. Ikäihmiset aloittivat posmituksen heti auringon nousun jälkeen ja se valitettavasti kuului myös meidän huoneeseen. Mutta kuka sitä lomalla on nukkumaan tullut. Alueella vuokrattavana myös mökkejä ja campingalue.

Sahalahti koski

Se pyörii sittenkin


Sähköinen saunavuoro toimii miehille ja naisille päivittäin, mutta rantasaunan vuokraus omaan käyttöön on myös mahdollinen. Harmillisesti kaikki vuorot olivat illalle jo varattu, joten rantasauna jäi kokematta. Kävin kyllä paikalla ja se on juuri sellainen kuin suomalaisen rantasaunan tulee ollakin. Kaunis ja aivan rannassa. Hieman harmittelin saatavuutta. Korvasin saunan aamu ja -iltauinnilla.

Illallismaisema

Ateria

Illallistimme päärakennuksen ravintolassa, jonka isolta terassilta oli upea näkymät Saimaalle. Eipä siitä enää maisemat illalliselle parane. Ruoka oli hyvää lähiruokaa, palvelu pelasi ja ilta oli hyvin rattoisa. Hintaa illalliselle tuli lähes puolet vähemmän kuin pääkaupunkiseudun gurmeeloissa ja se aina ihmetyttää mistä täällä maksetaan. Ravintolan aamiainen oli myös erittäin hyvä. Tuoreet mustikat ja smoothiet pöydässä. Puuro oli erityisen maukasta ja taas kerran, lähellä tuotettua hyvää suomalaista ruokaa. Ten points.

Lähetäänkö kylille

Lukittuna

Illalla oli rantamakasiineilla jamit ja paikallinen bändi soittamassa. Meno oli enemmänkin rock ja olisinkin kaivannut kesäillan valssia ja muuta kotimaista, tunnelmaan sopivaa musiikkia. Ihmisiä oli kapasiteettiin pikkasen liikaa, baarissa tuhoton jono ja juomat jäi tilaamatta. Meno mukava ja varmasti paikan vierasvenesatama veti ihmisiä juhlailemaan.

Paikallinen ruumishuone

Maisema

Niin kuin olen todennut, ei kesällä kannata Suomesta mihinkään mennä. Meillä on upeita paikkoja, näkemistä ja kokemista riittää kaikille aisteille. Erityisen hienoa on huomata, että meilläkin aletaan panostaa matkailuun. Jos olet matkalla Suomessa, tässä oivallinen pysähdyspaikka, niin lepää sielu, että ruumis.


21.7.2016

Kotimaan matkailua

Joka kesäinen suomiturnee on takana. Olen vähän sitä mieltä, että kesällä ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan tai tässä tapauksessa varmaankin järveä. On hienoa huomata, että meillä on upeita paikkoja, joita ei ole aikaisemmin kokenut. Kesällä on ihan parasta leikkiä turistia kotisuomessa.

Kasarmimme kirkko

Lempeä Lappeenrannassa

Mennyttä aikaa 

Joka kesäinen matkakohde on tietysti Kuopio. Tällä kertaa ei menty sitä normi reittä vaan valittiin itäisempi polku. Ja se kyllä kannatti. Ihan hävettää tunnustaa, mutta en ole tähän ikään mennessä koskaan käynyt Lappeenrannassa, enkä Imatralla. Ensimmäinen pysähdys oli tietty Lappeenrannassa ja siitä jatkettiin Imatran kautta, yöpyen Sahalahti Resortissa Puumalassa, suuntana siis Kuopio.

Ristitty

Lappeenrannan taidemuseo

Taidenäyttelyn satoa

Päivämme valkeni aurinkoisena ja ilmassa oli suurta matkan tuntua. Pidän tärkeänä, että menee, kokee ja näkee asioita. Ja se on aina niin antoisaa ja olkoonkin matka suuri tahi pieni, samanlainen kiva kutkutus on vatsanpohjassa.

Vety

Lasitaidetta Lappeenrannassa

Hauska näyttely myöskin 

Lappeenrannan torilla oli tietysti syötävä vedyt. Atomi on se, missä on sisällä kinkkua ja kananmunaa. Mulle vety riitti. Jokaisen kaupungin tori on sen sydän, ajattelen. Ja pyrinkin aina käymään paikallisella torilla, siinä on jotakin aitoa ja ollaan ytimessä.

Ylväästi Imatralla

Hotellin yksityiskohta

Kävimme myös tutustumassa Lappeenrannan linnoitukseen ja se oli hurmaava paikka ylhäällä kukkuloilla, jos nyt näin voisi sanoa. Näkymät sieltä alas kaupunkiin oli suomalaisen kauniit.  Alueella myös käsitöitä ja kaupungin taidemuseo ja erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Oli hauska käyskennellä paikalla, koska tuulahdus menneisyydestä oli aivan käsillä. Kahvila ja ravintolapalvelut löytyvät myös, joskin ne jäi meiltä väliin, sen verta vety vei tilaa ettei lisää enää mahtunut. Parin tunnin tutustumisen jälkeen matka jatkui Imatralle. Lappeenranta oli oikein positiivinen kesäkokemus, voin lämpimästi suositella.

Mikä onkaan riimun tarina

Hotellin eksynyt

Imatralla oli porukkaa kuin pipoa. Kuulu koski oli laskettelemassa ja padot avattiin kello kuus. Se on aina tapaus ja silloin pääsee ihastelemaan valtaisaa koskien kuohuntaa. Koski ei ole siis jatkuvasti saatavilla ja jos matka vie sinne päin kannattaa ehdottomasti katsoa laskuajat netistä. Me emme jääneet odottamaan, ihastelimme aluetta ja kosken uomaa, sekä Imatran Valtionhotellin upeaa arkkitehtuuria. Kiva, pikku pysähdys ja hotelli oli kyllä vaikuttava komeudessaan. Jostakin olen kuullut, että siellä kummittelee ihanasti. Näinkö jonkun häivähdys varjon hotellin yläikkunoissa, hui.

Imatran muotoja hotelilla

Kosken uoma vailla kuohuntaa

Illaksi saavuttiin majapaikkaamme Sahalahden Resorttiin Puumalassa. Juuri hyvä ajoitus, päivän ottivat retket, mutta olimme hyvissä ajoin perillä ja näin saimme nauttia Sahalahden ainutlaatuisista maisemista ja hyvästä ruuasta. Siitä ihan oma postauksensa.