Yayoi Kusaman näyttely

Kävin viikonloppuna Japanilaisen taitelija Yayoi Kusaman näyttelyssä Helsingin Taidemuseossa. Kertakaikkisen upea ja vaikuttava näyttely. Hullutteleva värikylläisyys, nerokkaaseen pilkun ja viivan  viettelevään käyttöön on helppo ihastua. Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten upeaa jälkeä periaatteessa niinkin yksinkertaisella idealla voi saada. Enkä nyt tarkoita yksinkertaisella yksinkertaista. Tarkoitan taidetta ja omalaatuista näkemystä, sekä antaumuksellisuutta.

Minulle tuli tunne, että joku "korkeampi" ohjailee hänen näkemyksiään. Kertomuksista päätellen, taide vie taitelijaa kuin märkää rättiä ja siks just niin ihanaa. Katsoin joku aika sitten töllöttimestä tulleen dokkarin, joka vähintäänkin oli erittäin mielenkiintoinen. Täytyy myöntää, että en tiennyt Kusamasta höykäsenpöläystä aiemmin. Mutta nyt tiedän ja olen kybällä fani.

Yayoi on erikoinen ihminen. Hurmaava ja työteliäs. Rouva huitelee jo yli kasikympin ja maalaa vielä täyttä sielua. Aika huikeeta. Hän on asustellut psykiatrisen sairaalan osastolla jo rapiat neljäkymmentävuotta. Se on hänen koti, siellä on rauha ja hyvä olla. Rahaa on varmasti kuin rosvopääliköllä, mutta ei kaipaa omaa kotia. Osakaan on tulossa kokonainen museo, omistettu pelkästään hänen taiteelle. Jotain kertoo varmasti myös se, että Louis Vuitton on tehnyt yhteistyötä taitelijan kanssa ja pilkuista on tehty oma mallisto. Aika hauskaa. Ja kallista.

Erilaiset tilat ja niiden näkymät ja tunnelmat olivat huikeita. Katosin mikämikä maahan ja hetken olin joku muu jossakin muualla. Aika hyvin taiteelta. Tai sitähän se parhaimmillaan on, unohdusta ja unelmointia. Rakastan värejä ja varsinkin näin taidokasta värien käyttöä. Tuli se tuttu tunne, että olisi ihan pakko päästä rätkimään väriä kankaalle tai johonkin tai jotain. Sain minäkin osallistua, alakerrassa oli osallistuva taidehuone. Sait itselle värillisen tarrapilkun ja sait taiteilla sillä liimaamalla pilkun valitsemaasi kohtaan muutoin täysin valkoisessa huoneessa. Hauska idea ja hetken tunsin olevani osa jotakin suurta.

Sunnuntai oli tietysti kansan täyttämä näyttelypäivä ja se hieman rasitti. Suosittelen näyttelyä ehdottomasti ja jos on mahdollista, menkää arkena päivällä ja kadotkaa hetkeksi pilkkuihin, palloihin, väriin ja taiteeseen. Upea kokonaisuus.

Ron Mueck näyttely

Tampereen reissun pääasiallinen kohde oli Ron Mueckin näyttely Sara Hildenin taidemuseossa. Olin törmännyt ko. taiteilijan teoksiin mediassa ja halusin ehdottomasti nähdä sen livenä. Näyttely on kuulemma yksi suosituimmista näyttelyistä miesmuistiin. Enkä ihmettele. Hämmentävä, ihmeteltävä ja niin aito.

Ron Mueck tunnetaan hyperrealistisista, niin elävän tuntuisista veistoksistaan. Isoja, pieniä ihmisiä kaiken moisia, pysähtyneenä johonkin tunnelmaan tai hetkeen. Minulle tuli näyttelyssä hieman "tirkistelyfiilis," sillä teokset ovat todellakin niin aidon oloisia ja niitä olisi tehnyt mieli kovasti koskettaa. Onneks näyttelyyn oli laitettu myös pieni pala taidetta, jota sai koskettaa ja näin sai myös tunteen teoksesta.

Pienet yksityiskohdat oli tehty millimetrin tarkkuudella ja ne sai teokset elämään ja tuntumaan todelta. Ihokarvat, huokoset, kynsien pienet lohkeamat ja ihon värin muutokset sai veistokset elämään ja hengittämään. Hurja tunne! Mietin sitä työtuntien määrä, mitä teoksiin oli käytetty ja täytyy kyllä ihailla tekotapaa ja sen työteliäisyyttä. Ensimmäistä kertaa elämässä tuli tunne, että olisi ihmisnäyttelyssä, katsomassa lajitovereitaan. Snadisti spuugi tunne. Tai onks tuolla nyt mitään eroa, jos ajatellaan missitissifitnesskisoja ym. Nämä taideteokset ei kuitenkaan olleet elossa. Siinä se ero, heh.

Meinasin pökrätä synnyttäneen naisen kohdalla. Se oli aika hurja. Onneks verellä ja muilla eritteillä ei oltu lähdetty liikaa prassailee, se olisi ollut jo tuu mats. Koskettavin teoksista oli huopaan kääriytynyt, kyyryssä oleva mies. Teoksen kasvoissa oli jotakin koskettavaa ja niihin oli hienosti vangittu tunnetila.

Vielä kerkeää katsomaan. Muistaakseni näyttely päättyy 16.10. Suosittelen lämpimästi, erittäin kokemisen arvoinen. Esillä kymmenen duunia, video ja valokuvanäyttely teosten tekemisestä.

SIGNALS

Yksi ehdoton suosikkini Habitaremessuilla oli tulevaisuuden sisustustrendejä aistiva Signals osasto. Tilaan oli suunniteltu neljä eri kokonaisuutta ja täytyy myöntää, että ne tekivät minuun vaikutuksen. Avosylin otan vastaan sen, että trendit ovat muuttumassa siitä iänikuisesta valkoisesta ja eleettömästä minimalistisuudesta runsaampaan ja värikkääseen suuntaan. Tätähän minä olen tässä pari viimeistä vuotta tolkuttanut ja yrittänyt tuoda esiin. Nyt se on siis hyväksytty tulevaisuuden trendi, joka on kyllä aistittavissa jo nyt! Mahtavaa.

Trendianalyytikko Susanna Björklund

Peilistä katsoo nainen

Tapasin messuilla trendianalyytikko Susanna Björklundin ja oli erittäin intresanttia keskustella hänen kanssaan. Ennen kaikkea minua kiinnosti hänen työ ja sen kuva. Varmasti mielenkiintoinen duuni. Susanna kertoi kuinka ja miten ja missä hän haistelee tulevaisuuden tuulia ja trendejä. Työpaikkana siis koko maailma ja messuilta messuille ja kaikki aistit auki. Sisustus ja koti on munkin mielestä jonkun murroksen taitteessa. Meillä on jo niin pitkään ollut sitä skandinaavisen tyylikästä ja ennalta arvattavaa sisustamista. Nyt tarvitaan jotain reilusti uutta.

Erilaista pintaa

Tapettia

Värit tulevat sisustukseen. Jopa niin, että maalataan koko huone, eikä pelkästään vain yhtä seinää esim. punaiseksi. Tapetit ovat myös tervetullut vaihtelu, reippaita kuoseja ja hehkuvia värejä. Laatat kokevat ulostulon kylppäreistä ja keittiöstä. Voidaan tehdä hauska mosaiikkilattia olohuoneeseen. Kodit saa olla koteja, eikä niiden tarvitse olla sisustuslehtien sivuilta sisustettuja. Persoonallisuus saa näkyä, ollaan ennakkoluulottomia ja hassutellaan sisustuksella. Tehdään rohkeasti oman näköistä kotia. Mä niin tykkään.

Taide ja muotoilu kohtaavat

Ollaan vaan

Osasto oli sisustettu neljään erilaiseen tulevaisuuden tilaan.  Rakkaus - tässä kodissa onnellisuus ja yhdessä olo saa näkyä ja tuntua. Mikä onkaan parempi teema kuin rakkaus? Juuret - se voi olla isoäidin perintölipas, joka tuo meille mieleen muistot ja samalla lähtökohtamme. Sotku - tämä oli hauska. Kenen koti on koko ajan siinä tilassa, mitä sisustuslehdet antavat ymmärtää. Koti on elämistä varten ja sen jäljet saavat näkyä. Taidetta vai muotoilua - voidaan rikkoa rajoja niin, että emme voi sanoa missä kulkee taiteen ja muotoilun raja. Vai onko sitä yleensä?

Muistoja

Laattalattia

Signals kokonaisuus oli erittäin kiehtova ja se on saanut vaikutteita mm. Kuubasta. Pitkästä aikaa joku kosketti mua innostavasti. Ja värien käyttö ja pintojen käyttö sai kyllä verenpaineeni ja sykkeeni nousemaan. Haluaisin vielä nostaa esiin myös tekstiilit. Rakastan kankaita, verhoja, mattoja, torkkupeittoja, tyynyjä. Nyt voi ennakkoluulottomasti sisustaa myös kankailla. Rohkeasti erilaisia kuoseja keskenään, paljon väriä ja struktuuripintoja. Jos on itse epävarma, kuinka ja mitenkä niitä yhdistellä, niin aina voi käyttää ammatti-ihmisten apua. Sitä vartenhan suunnittelijat ovat olemassa.

Lattian väritys

Laattaseinä

Ennen kaikkea ja vielä kerran, tämä on sitä, mitä me olemme kaivanneet. Kodit saa olla persoonallisia eikä toistensa kopioita. Yhdistellään vanhaa ja uutta, kierrätys on varmasti tulevaisuuden trendi. Kotona saa näkyä kerroksellisuus ja vanha korostaa uutta ja sisustuksessa saa olla joku särö, meidän ei tarvitse, eikä pidä olla täydellisiä. Toivottavasti saatte näistä kuvista pientä ideaa ja rohkeutta siihen, mitä ja kuinka voisi tehdä siitä omasta kodista vielä rakkaamman ja itsensä näköisen. Rohkeasti vaan uskaltamaan!

Teemat ja värit

Värikylläisyyttä

Toivotaan, että Susannan Signals nähtäisiin vielä jossakin. Kiasma tai taidemuseot voisivat ottaa sen kokoelmiinsa. Tästä olisi hyvä jäädä jälki tälle vuosikymmenelle, sitä olisi hauska katsella dokumentoituna vaikka kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Kuinka trendit ja ennusteet menikään.

Kotimaan matkailua

Joka kesäinen suomiturnee on takana. Olen vähän sitä mieltä, että kesällä ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan tai tässä tapauksessa varmaankin järveä. On hienoa huomata, että meillä on upeita paikkoja, joita ei ole aikaisemmin kokenut. Kesällä on ihan parasta leikkiä turistia kotisuomessa.

Kasarmimme kirkko

Lempeä Lappeenrannassa

Mennyttä aikaa 

Joka kesäinen matkakohde on tietysti Kuopio. Tällä kertaa ei menty sitä normi reittä vaan valittiin itäisempi polku. Ja se kyllä kannatti. Ihan hävettää tunnustaa, mutta en ole tähän ikään mennessä koskaan käynyt Lappeenrannassa, enkä Imatralla. Ensimmäinen pysähdys oli tietty Lappeenrannassa ja siitä jatkettiin Imatran kautta, yöpyen Sahalahti Resortissa Puumalassa, suuntana siis Kuopio.

Ristitty

Lappeenrannan taidemuseo

Taidenäyttelyn satoa

Päivämme valkeni aurinkoisena ja ilmassa oli suurta matkan tuntua. Pidän tärkeänä, että menee, kokee ja näkee asioita. Ja se on aina niin antoisaa ja olkoonkin matka suuri tahi pieni, samanlainen kiva kutkutus on vatsanpohjassa.

Vety

Lasitaidetta Lappeenrannassa

Hauska näyttely myöskin 

Lappeenrannan torilla oli tietysti syötävä vedyt. Atomi on se, missä on sisällä kinkkua ja kananmunaa. Mulle vety riitti. Jokaisen kaupungin tori on sen sydän, ajattelen. Ja pyrinkin aina käymään paikallisella torilla, siinä on jotakin aitoa ja ollaan ytimessä.

Ylväästi Imatralla

Hotellin yksityiskohta

Kävimme myös tutustumassa Lappeenrannan linnoitukseen ja se oli hurmaava paikka ylhäällä kukkuloilla, jos nyt näin voisi sanoa. Näkymät sieltä alas kaupunkiin oli suomalaisen kauniit.  Alueella myös käsitöitä ja kaupungin taidemuseo ja erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Oli hauska käyskennellä paikalla, koska tuulahdus menneisyydestä oli aivan käsillä. Kahvila ja ravintolapalvelut löytyvät myös, joskin ne jäi meiltä väliin, sen verta vety vei tilaa ettei lisää enää mahtunut. Parin tunnin tutustumisen jälkeen matka jatkui Imatralle. Lappeenranta oli oikein positiivinen kesäkokemus, voin lämpimästi suositella.

Mikä onkaan riimun tarina

Hotellin eksynyt

Imatralla oli porukkaa kuin pipoa. Kuulu koski oli laskettelemassa ja padot avattiin kello kuus. Se on aina tapaus ja silloin pääsee ihastelemaan valtaisaa koskien kuohuntaa. Koski ei ole siis jatkuvasti saatavilla ja jos matka vie sinne päin kannattaa ehdottomasti katsoa laskuajat netistä. Me emme jääneet odottamaan, ihastelimme aluetta ja kosken uomaa, sekä Imatran Valtionhotellin upeaa arkkitehtuuria. Kiva, pikku pysähdys ja hotelli oli kyllä vaikuttava komeudessaan. Jostakin olen kuullut, että siellä kummittelee ihanasti. Näinkö jonkun häivähdys varjon hotellin yläikkunoissa, hui.

Imatran muotoja hotelilla

Kosken uoma vailla kuohuntaa

Illaksi saavuttiin majapaikkaamme Sahalahden Resorttiin Puumalassa. Juuri hyvä ajoitus, päivän ottivat retket, mutta olimme hyvissä ajoin perillä ja näin saimme nauttia Sahalahden ainutlaatuisista maisemista ja hyvästä ruuasta. Siitä ihan oma postauksensa.