Yayoi Kusaman näyttely

Kävin viikonloppuna Japanilaisen taitelija Yayoi Kusaman näyttelyssä Helsingin Taidemuseossa. Kertakaikkisen upea ja vaikuttava näyttely. Hullutteleva värikylläisyys, nerokkaaseen pilkun ja viivan  viettelevään käyttöön on helppo ihastua. Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten upeaa jälkeä periaatteessa niinkin yksinkertaisella idealla voi saada. Enkä nyt tarkoita yksinkertaisella yksinkertaista. Tarkoitan taidetta ja omalaatuista näkemystä, sekä antaumuksellisuutta.

Minulle tuli tunne, että joku "korkeampi" ohjailee hänen näkemyksiään. Kertomuksista päätellen, taide vie taitelijaa kuin märkää rättiä ja siks just niin ihanaa. Katsoin joku aika sitten töllöttimestä tulleen dokkarin, joka vähintäänkin oli erittäin mielenkiintoinen. Täytyy myöntää, että en tiennyt Kusamasta höykäsenpöläystä aiemmin. Mutta nyt tiedän ja olen kybällä fani.

Yayoi on erikoinen ihminen. Hurmaava ja työteliäs. Rouva huitelee jo yli kasikympin ja maalaa vielä täyttä sielua. Aika huikeeta. Hän on asustellut psykiatrisen sairaalan osastolla jo rapiat neljäkymmentävuotta. Se on hänen koti, siellä on rauha ja hyvä olla. Rahaa on varmasti kuin rosvopääliköllä, mutta ei kaipaa omaa kotia. Osakaan on tulossa kokonainen museo, omistettu pelkästään hänen taiteelle. Jotain kertoo varmasti myös se, että Louis Vuitton on tehnyt yhteistyötä taitelijan kanssa ja pilkuista on tehty oma mallisto. Aika hauskaa. Ja kallista.

Erilaiset tilat ja niiden näkymät ja tunnelmat olivat huikeita. Katosin mikämikä maahan ja hetken olin joku muu jossakin muualla. Aika hyvin taiteelta. Tai sitähän se parhaimmillaan on, unohdusta ja unelmointia. Rakastan värejä ja varsinkin näin taidokasta värien käyttöä. Tuli se tuttu tunne, että olisi ihan pakko päästä rätkimään väriä kankaalle tai johonkin tai jotain. Sain minäkin osallistua, alakerrassa oli osallistuva taidehuone. Sait itselle värillisen tarrapilkun ja sait taiteilla sillä liimaamalla pilkun valitsemaasi kohtaan muutoin täysin valkoisessa huoneessa. Hauska idea ja hetken tunsin olevani osa jotakin suurta.

Sunnuntai oli tietysti kansan täyttämä näyttelypäivä ja se hieman rasitti. Suosittelen näyttelyä ehdottomasti ja jos on mahdollista, menkää arkena päivällä ja kadotkaa hetkeksi pilkkuihin, palloihin, väriin ja taiteeseen. Upea kokonaisuus.

Ron Mueck näyttely

Tampereen reissun pääasiallinen kohde oli Ron Mueckin näyttely Sara Hildenin taidemuseossa. Olin törmännyt ko. taiteilijan teoksiin mediassa ja halusin ehdottomasti nähdä sen livenä. Näyttely on kuulemma yksi suosituimmista näyttelyistä miesmuistiin. Enkä ihmettele. Hämmentävä, ihmeteltävä ja niin aito.

Ron Mueck tunnetaan hyperrealistisista, niin elävän tuntuisista veistoksistaan. Isoja, pieniä ihmisiä kaiken moisia, pysähtyneenä johonkin tunnelmaan tai hetkeen. Minulle tuli näyttelyssä hieman "tirkistelyfiilis," sillä teokset ovat todellakin niin aidon oloisia ja niitä olisi tehnyt mieli kovasti koskettaa. Onneks näyttelyyn oli laitettu myös pieni pala taidetta, jota sai koskettaa ja näin sai myös tunteen teoksesta.

Pienet yksityiskohdat oli tehty millimetrin tarkkuudella ja ne sai teokset elämään ja tuntumaan todelta. Ihokarvat, huokoset, kynsien pienet lohkeamat ja ihon värin muutokset sai veistokset elämään ja hengittämään. Hurja tunne! Mietin sitä työtuntien määrä, mitä teoksiin oli käytetty ja täytyy kyllä ihailla tekotapaa ja sen työteliäisyyttä. Ensimmäistä kertaa elämässä tuli tunne, että olisi ihmisnäyttelyssä, katsomassa lajitovereitaan. Snadisti spuugi tunne. Tai onks tuolla nyt mitään eroa, jos ajatellaan missitissifitnesskisoja ym. Nämä taideteokset ei kuitenkaan olleet elossa. Siinä se ero, heh.

Meinasin pökrätä synnyttäneen naisen kohdalla. Se oli aika hurja. Onneks verellä ja muilla eritteillä ei oltu lähdetty liikaa prassailee, se olisi ollut jo tuu mats. Koskettavin teoksista oli huopaan kääriytynyt, kyyryssä oleva mies. Teoksen kasvoissa oli jotakin koskettavaa ja niihin oli hienosti vangittu tunnetila.

Vielä kerkeää katsomaan. Muistaakseni näyttely päättyy 16.10. Suosittelen lämpimästi, erittäin kokemisen arvoinen. Esillä kymmenen duunia, video ja valokuvanäyttely teosten tekemisestä.

Tampereelta Moro!

Kiva Tampereen reissu takana. Aina ei tarvitse mennä kaus pois tunteakseen olevansa matkoilla ja turisti. Sitä todisti myös se, että onnistuimme aidosti olemaan tollot turistit ja ajamaan yksisuuntaista väärään suuntaan. Se on turisimia parhaimmillaan. Manse on liikenteellisesti aika sekava kaupunki, paljon yksisuuntaisia katuja ja tällä hetkellä myös häiritseviä tietöitä. Mutta hyvin selvittiin ja hengissä ollaan.

Softisti Näsinneulaa

Pyynikin tornissa paistaa

Se on se

Huipulla fudaa

Olin saanut hyvät ohjeistukset missä syödä, mitä nähdä. Tärkein syy reissulle oli kuitenkin
Sara Hildenin taidemuseossa menevä Ron Mueckin hyperrealistinen veistosnäyttely. Siitä teen ihan oman postauksen ja suosittelen sitä todella. Näyttely päättyy pian, mutta vielä kerkeät. Tampere on just kivan kokoinen kaupunki, iso pieni sellainen ja hyvin hallittavissa. Toki, auto helpottaa kohteissa käyntiä, mutta jos on oikein vihmerä selviää jalkaisinkin. Itse kaupunki on sellainen ruman kaunis. Valitettavasti vanhoja, kauniita rakennuksia on purettu ja niitä hirvittäviä, rumia elementtimöhkäleitä on noussut tilalle. Eikä tämä ole ainostaan Mansesterin ongelma, sitä näkee meillä valitettavan paljon vähän joka puolella.

Näsinneulan valot

Hissitaidetta

Olen patsas

Citimaisemaa

Lauantain ohjelmassa oli kaupunkihaahuilua. Se pitää sisällään  päämäärätöntä maleskelua citissä, tutustumista sen kaavaan ja arkkitektuuriin. Oli niin kylmästi tuulinen päivä, että Ukolle piti ostaa kunnon toppatakki. Kuka sitä kylmissään pystyy turistina vaeltaa. Ei kukaan. Mustamakkara oli yksi ehdoton makukohde, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Torilla käytiin ja nautittiin.

Komia on pytinki

Illan valoissa

Nysse tulee

Iltapäivästä piti meidän nauttiman maaliman kuulut Pyynikin näköalatornin munkkikahvit. Taivaallisen hyvää ja sen tiesi moni muukin. Aikamoinen väenpaljous tornin juurella olevassa pikkuruisessa, mutta hurmaavassa kahvilassa. Kahden euron pääsylipulla pääsit myös tornin huipulle. Aurinko lasketteli parhaillaan ja näkymät olivat kauniit, ja munkit voi nauttia myös siellä tornissa, jos kaffilan paikat ovat täytetty. Pieni kruisailu pyynikillä ja pispalassa kertoivat sen, että Tampere on ainutlaatuinen kohde ja luojalle kiitos, nämä hurmaavat kohteet on säilytetty jälkipolville. Hyvä hyvä.

Assan jengii

Varjoja paratiisissa

Taidetta hotellin aulassa

Hotelimme Scandic Station sijaitsi keskeisellä paikalla ja oli siisti, sekä toimiva yhden yön pysäkki. Sauna saa moitteita, kolmen pyllyn ahdas saunakokemus ei ollut mieltä ylentävä ja tuskin koskaan olen näin pikaisesti kylpeä rupsauttanut. Pieni lepohetki ennen illallista on ikäihmiselle suotava. Pirssi alle ja Näsineulaan nauttimaan hyvää ruokaa ja juomaa. Ruoka oli hyvää, palvelu moitteeton ja maisemat iltahämyssä tietenkin upeat. Tukevan tankkauksen jälkeen oli paikallaan rantautua jalkaisin keskustaan ja nähdä Tampere myös iltavalaistus hulinassaan. Tarkoituksena nauttia jälkiruokadrinksu Hotelli Tornin näköalabaarissa, taas kerran huipulla. Puolen tunnin mittava jono asetti esteen ja päädyimmekin vällyjen alle hotelliin. Kivasti toiminnallinen päivä ja uni maittoi.

Finlyson

Museossa on...

...kaikkea kivaa

Runsaan ja maittavan hotelliaamiaisen jälkeen turisti lähtee ajoissa tutustumaan pyhäiseen kaupunkiin. Suuntana Finlaysonin vanha tehdasalue ja se olikin hurmaava kohde. Kohdalle sattui pienet myyjäiset alueella ja työläismuseo. Siellä vierähti aika niin ettei huomannut, museo on hienosti toteutettu ja sen historia on erittäin mielenkiintoinen. Suosittelen lämpimästi. Siinä vieressä myös Tallipiha, kiva käsityöläiskohde ja jotenkin niin sopiva syksyyn. Alueella myös taidehalli ( jonka nimeä en nyt muista, ) upeita rakennuksia ja alueen atmosfääri oli käymisen arvoinen. Tuulahduksia menneiltä ajoilta.

Tästä lisää 

Pisteenä iin päällä oli edellä mainitsemani Ron Mueckin näyttely, siitä se oma postaus tulossa. Hyvästelimme Tampereen nauttimalla winksit Ravintola Hookissa Kehräsaaren upeissa maisemissa. Nämä kanaiset siivet ovat rantautuneet Tampereelle jäädäkseen ja sinällään hauska ilmiö. Nähdä Tampere, syödä mustaamakkaraa ja winksejä. Sitähän se lomailu on, nauttimista paikallisista herkuista ja nähtävyyksistä. Tällä kertaa jäi teatterit kokematta, mutta sehän on vain hyvä syy palataan uudelleen. Kiitos Manse, olet kiva citi.