16.12.2015

Arvonta suoritettu

Joulun odotus on kutkuttava. Olkoonkin maisema harmaa, mutta ilmapiirissä on silti joulun taikaa. Onko se sitä, että tietää pääsevänsä jouluherkkujen ääreen ja loppuvuoden rutistus kääntyy pieneen lomaan. Tarvitaanko joulutunnelmaan valkoinen maa vai tuleeko se sisäisesti? Toki, täytyy myöntää, että ihan ei ole jouluisin maisema ja se tunnelma on nyt löydettävä jostain muusta.

Lemon Deco suuntaa joulun ja uudenvuoden viettoon Espanjaan. Siinä on minulle joulun taikaa ja jännittävää kutkutusta. Vielä pyristellään muutama päivä ja sitten nautitaan ansaittu loma. Tällä hetkellä eniten odotan valoa ja sen voimaannuttavaa vaikutusta.

Syksyn setti

Hehkua pussilakanassa

Pullea puolukka tyynyliinassa

Kotosalla näyttelyn vuodevaatesettin arvonta on suoritettu. Tällä kertaa onnetar suosi Seija Milania Porista. Paljon onnea voittajalle ja kauniita unia. Hänen suosikki oli syksyn värikäs setti. Siinä pussilakana on kuvattu Espoossa, eräs hirvittävän kaunis, kuulakas, pikkuisesti pakkasaamu. Muistan vieläkin sen hetken. Ilma oli raikas ja värit oli auringonpaisteessa hehkuvat. Tyynyliina on kuvattu meidän mökillä tänä syksynä. Jos oikein ollaan tarkkoja, niin poimin metsästä puolukanvarpuja ja kuvasin ne makrolla saunan pukuhuoneen ikkunan alla. Söinkö puolukat kuvauksen jälkeen, sitä tarina ei kerro.

Uuteen elämään valmistumassa

Tällä viikolla olen valmistellut valaisimia Matkamessuille. Lemon Deco suunnittelee Pink Island osaston ja valaisimet tulee sinne teemalla rainbow. Löysin hehkuvaa silkkinauhaa ja se toimiikin yllättävän hyvin varjostimissa. Tuskin maltan odottaa, kuinka nauha toimii, kun valaisimeen saadaan valot. Hehkuuko vallan? Valaisimet ovat niitä vanhoja löytyjä, joille Lemon Deco antaa uuden elämän.

Joulu siis tulla jollottaa ja se on vääjäämättömästi edessä. Lemon Decon joululahja kaikille lukijoille on 10% alennus verkkokaupan tuotteista. Tarjous on voimassa 24.12 asti. Kodin tekstiilit eivät  kerkeä enää jouluksi, mutta vuodevaatteissa se saattaisi onnistua. Alennuksen saat, kun syötät Koodi kohtaan tiedon LEMONDECO ALE.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätit jälkesi!