10.11.2013

Lämpöä ja rakkautta

Kohde sijaitsee Vantaalla ja on juuri valmistunut omakotitalo. Asiakas kutsui minut paikalle , kun ongelmaksi olikin muotoutunut lievä kodittomuus, kylmyys ja tietty kliinisyys. Väritys ja pintamateriaalit kohteessa kautta linjan ovat musta, harmaa ja valkoinen. Tekstiilejä ei juurikaan ollut. Ja sainkin tehtäväksi suunnitella mm. verhot ja matot kohteeseen. Koti oli jo upea kokonaisuus, mutta minunkin mielestä hieman persoonaton ja kylmä. Sain siis erittäin mieluisan tehtävän. Toin kohteeseen lämpöä, väriä ja rakkautta. Emme ole ihan vielä viimeistellyssä vaiheessa, mutta en malta olla jo esittelemättä. Tässä muutamia makupaloja, mutta varsinainen kohteen esittely ja kaikki tehdyt muutokset tulevat varmasti vielä myöhemmin.

Asiakkaalla oli jo kodin värimaailma hyvässä harmoniassa, mutta sinne haluttiin hieman jotakin piristettä. Kuvasin heille ruusun, josta tehtiin ( Art4u ) upea neljäosainen taulu.



Sain vaikuttaa myös valaistukseen, joka olikin aika haastava. Huonekorkeus avautuu alakerrasta yläkertaan ja siihen ei mikään vaatimaton kattovalaisin olisikaan sopinut. Päädyin Verner Panttonin Spiral3  ( Valaisin Grönlund ) valaisimeen. Upea eikö totta? Ruokailutilaan valittiin Maranellon, silmiä hivelevän kaunis kattokruunu ( samoin Grönlund.)



Sain valita myös verhot koko kohteeseen ja ne valittiin Eurokankaan laajasta valikoimasta. Keittiöön ja ruokailutilaan valittiin laskoskaihtimet. Upea valkoinen ja hohtava harmaa. Ripaus ylellisyyttä. Olohuoneeseen harmaa raakasilkki ja kaveriksi halusin hieman keveyttä valkoisella läpikuultavalla, kuvioidulla verholla. Aina molemmat verhot eivät tarvitse olla samanlaiset. Näin saadaan kivasti mielenkiintoa ja jännitettä.


Asiakkaan isoisä oli aikoinaan tehnyt lentävät kurjet. Ne sopivat yläkertaan avautuvalle seinälle kuin nenä päähän. Mielestäni kaunis ja persoonallinen yksityiskohta.


Makuhuoneeseen laitettiin musta, hopealla kuvioita tapetti ( RTV.) Makkariin haluttiin tummanpuhuvaa dramatiikka ja valitsimme sinne myös mustat verhot. Tästä kuvasta ei välttämättä näy, mutta verhoissa on ommeltu yhteen kaksi kangasta. Musta raakasilkki ja kaunis kevyempi, kuvioita. Idea on erittäinkin toimiva, jos haluat jotakin erilaista.


Kohteessa tehtiin myös erikoismaalauspintaa, ja keittiön seinät tapetoitiin. Mutta niistä saatte kuvia myöhemmin, kun kohde on lopullisesti valmis. Palataan!

10 kommenttia:

  1. Oi tännehän on ilmestynyt jo ensimmäiset postaukset. Hyvältä näyttää! Keep up the good work!!! -m-

    VastaaPoista
  2. Kiitos itselle! Tästä se lähtee...

    VastaaPoista
  3. Onnea uuteen blogiin! Hyvälle näyttää!
    Wau, miten upea lopputulos kohteessasi on. Tuo ruusutaulu on kaunis.

    Oletko ajatellut laittaa tänne blogiin sitä, mistä pääsee klikkautumaan lukijaksi? Niin näkisi aina helposti uusimmat postaukset!

    Ja sinulla on tuo ärsyttävä sananvahvistus-robotti päällä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Rva. Kivitikka. Kiva, kun löysit tänne. Ja kiitokset palautteesta.

      Sanavahvistusrobo on poistettu ja lukijaksi pääsee tuota pikaa. Laitan sen.

      Poista
  4. Ihan mieletön toi Spiral-valaisin. (Me käytiin myös silloin akatemian aikoina Gröndahlilla ja meikäläinen vaan istui suu auki ja tuijotteli, kuinka Spiral tuntui liikkuvan koko ajan. SIlloin mietin, että saispa suunnitella vaikka jonkun hotellin aulan, johon sen vois laittaa, mutta näköjään on noin hulppeita kotejakin, johon spiraali istuu mainiosti. Luksukselta näyttää kaikenkaikkiaan. Ei epäilystäkään, etteikö asiakas olis tyytyväinen).

    Onnea professionaaliblogille :). On varmasti hyvä näin, että on oma selkeä juttunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valaisin on MIELETÖN! Kohtasin tämän Spiral3 messuilla ( vai oliks se siellä) ja ajattelin ihan samoin. Tämä kohde oli loistava valaisimelle. Hetki sitä piti miettiä, ei ihan edukkain valaisin, mutta kyllä on hintansa väärti. Varsinkin se liike, valaisin elää koko ajan.

      Selkeä linja duunien esittelylle on parempi. Nää on niin kuin mun nettisivut ;)

      Poista
    2. Sellaisen toivomuksen jos saisin näin ikänäkösukupolven edustajana esittää, että jos tekstistä sais vähän isomman, niin lukeminen kävis vaivattomammin :). Muuten kyllä erottuu valkoinen harmaasta hyvin.

      Poista
    3. Ymmärrän sua täysin. Iliman rillejä on turha yrittää. Katsotaan, toivottavasti asialle voi tehdä jotain :)

      Poista
  5. Nuo valaisimet on tosi kauniit!! Mutta kun on tälläinen "tavallinen omakotitalo" "tavallisella huonekorkeudella" ei voi vaan kuin kuolata tuommoisten perään! Ja heti kun lottovoitto napsahtaa tilille, tilaan sinut meillekin sisustushommiin :)
    -hss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Spiral3 valaisinta saa myös yhdellä tai kahdella "kruunulla." Sopii matalaankin tilaan ja on kyllä kaunis.

      Minuun ei tarvita lottovoittoa, ihan niin kallis en ole ;) Mutta kyllähän ne muutostyöt aina oman summan ottaa. Ehkä joku päivä, tulen mielelläni :)

      Poista

Kiva kun jätit jälkesi!