1.7.2015

Raaseporin linna

Yksi harmaa ja sateinen päivä piipahdettiin Raaseporin linnan raunioilla. Se jos mikä oli aikamatka menneeseen. Jopa niin, että on jo vaikea ymmärtää kuinka vanhaa kaikki on. Yritinkin kuvitella, millaista elämä tuolloin on ollut. Varmasti kylmää ja kosteaa.

Kalliolla kukkulalla



Ilmeisesti linna on rakennettu 1300-luvulla ja ensimmäiset varmat merkinnät ovat 1378. Alunperin linna on rakennettu saarelle,  mutta nykyään meri on muisto vain.  Pienen pieni joki virtaa vieressä mutta merenranta on vetäytynyt.


Ikkuna kaiketi
Linna on todellakin vain raunio, mutta toiminnat ja tilat on nähtävissä. Näin sisustajan silmin minua tietysti kiinnosti kaikki se miten linna on rakennettu. Ikkunat ( aukot,) ovet ( oviaukot,)  materiaalit ja toiminnot. Ihmetellä täytyy, kuinka kaikki onkaan saatu rakennettua ilman koneita tai apuvälineitä. Huikeaa suoritusta.  Ja kyllä luonnonkivi onkin kaunis. Kuinkahan käytännöllinen ja toimiva se on ollut, sitä voi vain arvailla.

Linnan voudin tupa

Kivi on kaunis
Olkoonkin vain raunio, mutta mielenkiintoinen kohde pienelle päiväretkelle. Paikalla on myös Linnan voudin tupa, jossa toimii pieni kahvila. Teimme myös pienen kävelyretken linnan ympäristössä. Sekin oli hauska aikamatka menneeseen. Siellä niin lampaiden keskellä vanhassa maaseutumiljöössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätit jälkesi!