Uunituoretta, olkaa hyvä!

Taas ollaan notkahdettu askel eteenpäin. Viime viikolla vuokrasin työhuoneen. Ihanaa, mulla on ikioma, oikea työhuone! Siellä saan melskata mielinmäärin ja se onkin tärkeä, että saa touhuta ilman, että pitää pelätä joka maalin roisketta ja hiontapölyä. Huone on 33 neliöö ja matka mukava, tuossa hertsikan teollisuusalueella. Ei se mikään ihmeellinen ole, huone mikä huone, mutta minulle tietysti merkityksellinen. Käytiin tänään fiilistelee siinä ulkopuolella ja sain huomata, että samassa rakennuksessa on sähköfirma, kirjapaino, mainostoimisto, puusepät ja mitä vielä? Se saattaapi olla, että yhteistyötä voin ehdotella ja tarvitsen kuitenkin alansa ammattilaisia ympärilleni. Ihan huikeeta, ja tämä on taas niitä asioita, jotka ovat elämällesi tarkoitetut ja merkityt.

Sain viikolla myös mallikappaleet vuodevaatemallistostani. Malliston nimi on Neljä vuodenaikaa ja tässä uunituore talvi. Kyllä täytyy myöntää, että melkein pisut lirahti pöksyyn, kun kohtasimme. On aika hauska ja villi tunne, kun näkee ensimmäistä kertaa oman luomuksensa. Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta se on onnistunut idea.

Pussilakanan jääkide on kuvattu matinkylän asuntoni parvekelasista. Yksi kaunis pakkasaamu jääkukkaset koristivat laseja ja makrokuvan siitä nappasin. Tyynyliina on taas kuvattu levillä. Oltiin duunireissulla ja kuva on yksityiskohta maisemakuvasta. Ajattelin ensin, että maisemasta olisi tullut kuva pussilakanaan, se on yksi suosikeistani. Mutta hyvä ystävättäreni ehdotti, että rajaa kuvaa ja tee siitä talven tyynyliina. Näin tapahtui ja tässä tulos.

Sain tänään myös kehystämöstä muutaman Trash Design taulun. On se jännä, heti kun kuva saa kehykset, niin siitä tulee taulu. Vaikka itse sanonkin, niin niistä tuli persoonallisella tavalla upeat. Ja voi vitsi, miten odotan, että mulla on aikaa päästä tekemään kaikkea tuota. Ideoita vilisee päässä niin, että tukka lähtee. Vähäks mahtavaa, nyt kun mulla on työhuone, niin voin vetäytyä sinne suunnittelemaan ja toteuttamaan. Olen sisäänajanut uutta kameraa ja me alamme käydä tutuksi. Sain uuden jalustan ja laukaisimen, meininki alkaa olla ihan pro. Hitsi, mie oon niin häpi tästä kaikesta!

Kattokaa nyt, mun logo!

Huomenna on sit se jännittävin päivä. Lähden jo aamusta hakemaan kodintekstiilimalliston uunituoreet. Se saattaapi olla, että tänä yönä ei nukuta. Miten voikaan ihmisen lapsi odottaa innolla. Kai se menee niin, että tehdessäsi jotakin asiaa intohimolla ja suurella rakkaudella, niin siihen laittaa itsensä niin likoon. On vereslihalla ja toivoo sydämestään onnistuvansa. Ainahan voi olla myös se vaihtoehto, että mun tajunta ja taiteilu ei välity tuotteessa toivotulla tavalla. Jos näin, niin pettymyksen jälkeen käydään miettimään mitä voisi tehdä toisin ja missä meni vikaan. Epäonnistumisista voi parhaillaan syntyä helmiä. Näin uskon.