21.10.2015

Logo vai brändi

Eilen sain uunituoreet logomerkit. Vai pitäisikö niitä kutsua brändimerkeiksi. Ihan kuinka vaan, mutta tuntui jännälle. Nämä on niitä, jotka tulee joka tuotteeseen. Siitä pitäisi tehdä nyt niin tunnettu, että se tiedetään joka puolella maapalloa. Siihen on vielä hyvän matkaa, mutta jostakinhan se coca-colakin ja ikea on aikoinaan aloittanut. Yritys hyvä kymmenen.



Eilinen päivä meni nettisivuja väsätessä. Nyt alkaisi olla kaikki matsku valmiina, enää puuttuu mallistokuvia. Niitä ei ole vielä, kun ei ole mallistoakaan. Mutta ensi sunnuntaina on se suuri The Hetki. Saan ensimmäiset kappaleet käsiini ja pääsen kuvaamaan. Vuodevaatteet tulee parin viikon päästä. Nettisivujen matsku on siis tuotettu, nyt vain odotetaan, että sivut ajetaan sisään ja sit alkaa se säätäminen.

Ymmärsin tuossa, että mulla on kaksi profiilia FB:ssä, kaksi instagramissa, kaksi blogia ja yhdet kotisivut. Tuota voisi jo kutsua kaiketi somettamiseksi. Aikaa vievää touhua, mutta samalla hurjan mielenkiintoista ja mukavaa. Käy siis kurkkaamassa, nyt siis Lemon Deco myös instassa.

2 kommenttia:

  1. En tiedä, ootko tuota Lemon Deco-nimeä miettiessä ollut niin kaukaa viisas, että silloin jo on ollut isot markkinat mielessä, mutta niin tai näin, niin se on kyllä nappivalinta! Melkein sama tosiaan kuin Coca Cola...:D Ihan vaan sillä, että kyllä Lemon Deco taipuu ulkomaalaiselta nimenä aika paljon kivemmin kuin vaikkapa Sisustussuunnittelu Markku Janhunen :). Aatteleppa ite :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, kun vastaus viivästyi.

      Juhuu, internassionaali täytyy nimen olla ja silleen helppo, että jää kaikkien huulille ;)

      Poista

Kiva kun jätit jälkesi!