4.1.2015

Intohimoinen Istanbul

Terveiset Istanbulista! Kaupunki oli sellaista ilotulitetta, että vieläkin on pää pikkasen pyörällä. Vietettiin siis kaupungissa viikko ja se oli oikein sopiva aika. Mietin lähtiessä, että kuinkahan saadaan viikko kulumaan kaupunkikohteessa, mut döntwöri, Istanbulissa riittää näkemistä ja kokemista. Osa jäi vielä ensi kertaan.

Fressiä juicee

Kauppa se on mikä kannattaa

Lihaisa kauppa
Itse kaupunki on hillittömän iso ja siellä asustaa 15 miljoona ihmistä. Ruuhkat ajoittain kysyy hermoja, mut ei niin hirvittävän paha. Ehkä nyt ei ollut se highseason ja kelit ei todellakaan kuumuudella ahdistaneet. Hyvä niin. Jaksoi paremmin, joskin vettä ja räntää tuli niskaan lähes joka päivä.


Siitäpä sitten

Hunajata hunajata mulle

Ravintolan seinäpintaa
Kaupunki ei välttämättä ole arkkitehtoonisesti mikään hirvittävän kaunis. Okei, lukuisat moskeijat ja kaikki vanhat rakennukset ovat luku sinänsä, mut noin niin kuin yleensä. Kaupunkikuva on aika harmaa, ränsistynyt ja paikoitellen jopa ruma. Minusta sellainen ruman kaunis. Mutta suhteellisen siistiä ja kaikki pikku kujat ovat kyllä hurmaavia seikkailukohteita.

Näkymä

Paikallista taidetta

Moskeija
Haga Sofia ja Sininen moskeija ovat henkeäsalpaavat. Ei voi muuta kuin ihmetellä aikaansaannosta ja sen kauneutta. Historian havina on jo niin vanhaa, että se saa aikaan heikotusta. Jollakin tapaa se on vain niin käsittämätöntä. Ja se värimaailma! Koristeiden määrä! Kaikki se tekee suuren ja lähtemättömän vaikutuksen. Ihan siinä on pieni ihminen monttu auki ja verkkokalvot seljällään.

Ornamentti

Kaunis

Akkuna

Katto
Noista nähtävyyskohteista sen verran, että kannattaa hommata sellainen esim. 3 päivän passi. Niillä pääsee kaikkiin kohteisiin ja jonojen ohi! Ainut miinus kohteissa onkin toi hillitön jonotus. Se ei ole allekirjoittaneen parhaita puolia ja esim. sultaanin haaremit jäi jonottamatta ja näkemättä. Mutta siis toi lippu maksaa 105 turkin liiraa ( 3 pv.) ja sillä pääsee joka paikkaan ja jonojen ohi. Lippuja myydään kohteissa ja siellä on eri tiskit passin ostajalle.

Uskomattomat värit

Pikku lamppuja

Kaakeleita
Minulle ehdoton kohokohta ja se The juttu olivat Basaarit. Sekä se pienempi egyptiläinen maustebasaari, että sit isompi Grandbazaar. Jos aika on kortilla, niin kannattaa suunnata suoraan Grandeen, siellä on ihan KAIKKI! Olin alkuun vastaan koko bazaaria, kuvittelin sen olevan sitä rojun ja roskan myyntiä, ihmisiä liikaa ja siellä pitää tinkiä. Ei oo mun juttu. Paikalla on noin 3000 pientä myymälää ja joukkoon siis mahtuu kaikenlaista. En mää ahistunut olemoisinkaan! Jopa tinkiminen oli loppuviimeksi hauskaa ja opittuani sen, minustahan tuli ihan haka tinkaaja.

Kaffekupit

Kohta

Värikäs talo
Bazaarit ovat sisustajan taivas. Hetkinen, enemmän kuin taivas. Se on paratiisi. Kankaita, tyynyjä ja taas kerran tyynyjä ja kankaita. Lamppuja, upeita lamppuja! Takorautaesineitä, niitä hillittömän kokoisia tarjottimia. Mattoja, sairaan upeita mattoja. Sängynpeittoja, niin kauniita, että teki mieli itkeä. Astioita, koriste-esineitä, koruja ja sitä värien määrää ja ilotulitetta. Vieläkin verkkokalvot sykkii. Ainut miinus on tietysti se, että ostamisen määrä on rajallinen. Pitäisi olla mukana kymmenen pientä neekeri poikaa kantamassa kasseja ja kuinka niitä saat kotiin rahdattua. Et mitenkään. Sydän itki verta ja kyllä mielessä kävi, että voisi ajatella tekevänsä kohteeseen sellaisen isomman ostosretken. Kamaa konttiin ja sit täällä myyntiin. Ehkä se on sitä tulevaisuuden suunnitelmaa se. Yhden lamppuliikkeen kanssa jo diiliä soviteltiin ja olenkin tilaamassa duuniin uutta lamppua.

P:S Mulla on kuvia ja juttua enemmänkin, joten jatkan tällä Istanbul teemalla vielä myöhemmin lisää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätit jälkesi!